Heippa!
Kerron melkein jokaisessa postauksessa kuinka aika kuluu nopeasti. En ehkä ihan turhaan kuitenkaan, koska taas on viikonloppu ja kohta seuraava viikko alkaa.
Mutta asiaan, viime tunnilla ratsastin Wandalla.
Wanda oli karsinassa aika kiltti ja tykkäsin hoitaa sitä, kun se oli niin rauhallinen.
Tunnilla se oli kuitenkin aika laiska ja siinä oli työ ja tuska saada se liikkeelle. Jopa raviin siirtyminen aiheutti niin isoa tuskaa, että olin vähällä luovuttaa siinä vaiheessa. Tunnin loppua kohden kyllä parani. Se, miten tunti meni, ei ollut lähellekään Wandasta kiinni, vaan miten minä sitä ratsastin. Siinä uskoisin sen avaimen olevan.
Harjoiteltiin harjoitusravia ja siirtymisiä käynnistä raviin ja päinvastoin. Wanda oli aluksi aika kankea, onneksi se kuitenkin vähän herkistyi siirtymisistä.
Laukkaosuus oli asia erikseen. Wanda tiesi kyllä että laukkaamaan aletaan, mutta jotenkin onnistuin hidastamaan itse sitä nostossa.
Ongelmana siis on, että nojaan turhaan eteen, jännitän jalkojani ja kätenin nousevat ilmaan kun yritän nostaa laukkaa. Lisäksi katson hevosta, kun nostan laukkaa, en eteenpäin niin kuin pitäisi. Yleensä siinä käy niin, että hevonen/poni ravaa lujaa ja minä vain pompin selässä ja jaloista tippuu jalustimet.
Ilmeisesti tiedostan alitajunnassani että kohta mennään lujempaa. Tai tavat ovat tulleet itsestään, minun tietämättäni niistä. En nimittäin ole pitkään aikaan saanut videoa ratsastuksestani.
Myös ravissa on jonkin verran ongelmia, kun jalustimet tippuu jalasta niin kuin laukassakin. Pohje ei aina tehoa ja pompin selässä kuin jänis.
Mutta näihin asioihin on onneksi ratkaisuja. Niitä ovat esim. tasapainoharjoittelu, mielikuvaharjoittelu, lihaskuntotreeeniä jumppapallon kanssa, ohjevideot YouTubesta (sieltä löytyy paljon tietoa ratsastukseen liittyen!) ja tietysti ratsastus ja sen kuvaaminen, jotta näen ulkoapäin mitä minä teen siellä satulassa.
Olen huomannut näillä edellisillä tunneilla, että oma kuntoni on huonontunut aika rajusti. En jaksa edes keventää ja vatsalihakset ovat ratsastuksista seuraavina päivinä ihan kipeät. Taukoa on ollut liikunnasta kesän ajan terveyssyiden vuoksi ja tässä on tulos. En siis harrastanut lihaskuntoa enkä lenkkeilyä kesälomalla, mutta yllätyin, että ero on näin huomattava. Aion lisätä vähän siis liikuntaa itselleni, jotta jaksaisin ratsastaa.
Kylläpäs tuli tekstiä ja aika negatiivista. Mutta onhan näitäkin joskus kerrottava. Nämä ongelman ovat olleet aika kauankin minulla, mutta nyt olen päättänyt, että itseni syyttämisen sijaan voisin yrittää saada selville mitä tein väärin, mitä voisin tehdä asialle ja mitä en saa tehdä ratsastaessani.
Täytyy tässä vaiheessa tunnustaa, että kyllä vähän säikähdin, miten ratsastustaitoni murtuivat yhdessä tunnissa. Aiemmilla tunneilla nimittäin luulin, että oli edistynyt (ehkä olinkin),
On totta, että ratsastus pitää ihmisen nöyränä ja tällaiset epäonnistumiset kuuluvat siihen. Haluan vielä painottaa, että vika ei missään tapauksessa ollut Wandan vaan minun, mutta onhan asioilla hyvätkin puolensa, sillä tästähän oppii kun vain on kärsivallisyyttä harjoitella.
-Annika-
p.s. Kuvat, joita yritin laittaa edelliseen postaukseen eivät tulleet ja epäonnekseni puhelimeni hajosi viime viikolla enkä voi laittaa niitä siihen ennen kuin saan puhelimeni korjattua.
p.p.s. Tosiaan nyt vasta huomasin, että olin unohtanut kirjoittaa tätä tuntia edeltävästä Artun tunnista, mutta jos ehdin, kirjoitan siitäkin :)
Kerron melkein jokaisessa postauksessa kuinka aika kuluu nopeasti. En ehkä ihan turhaan kuitenkaan, koska taas on viikonloppu ja kohta seuraava viikko alkaa.
Mutta asiaan, viime tunnilla ratsastin Wandalla.
Wanda oli karsinassa aika kiltti ja tykkäsin hoitaa sitä, kun se oli niin rauhallinen.
Tunnilla se oli kuitenkin aika laiska ja siinä oli työ ja tuska saada se liikkeelle. Jopa raviin siirtyminen aiheutti niin isoa tuskaa, että olin vähällä luovuttaa siinä vaiheessa. Tunnin loppua kohden kyllä parani. Se, miten tunti meni, ei ollut lähellekään Wandasta kiinni, vaan miten minä sitä ratsastin. Siinä uskoisin sen avaimen olevan.
Harjoiteltiin harjoitusravia ja siirtymisiä käynnistä raviin ja päinvastoin. Wanda oli aluksi aika kankea, onneksi se kuitenkin vähän herkistyi siirtymisistä.
Laukkaosuus oli asia erikseen. Wanda tiesi kyllä että laukkaamaan aletaan, mutta jotenkin onnistuin hidastamaan itse sitä nostossa.
Ongelmana siis on, että nojaan turhaan eteen, jännitän jalkojani ja kätenin nousevat ilmaan kun yritän nostaa laukkaa. Lisäksi katson hevosta, kun nostan laukkaa, en eteenpäin niin kuin pitäisi. Yleensä siinä käy niin, että hevonen/poni ravaa lujaa ja minä vain pompin selässä ja jaloista tippuu jalustimet.
Ilmeisesti tiedostan alitajunnassani että kohta mennään lujempaa. Tai tavat ovat tulleet itsestään, minun tietämättäni niistä. En nimittäin ole pitkään aikaan saanut videoa ratsastuksestani.
Myös ravissa on jonkin verran ongelmia, kun jalustimet tippuu jalasta niin kuin laukassakin. Pohje ei aina tehoa ja pompin selässä kuin jänis.
Mutta näihin asioihin on onneksi ratkaisuja. Niitä ovat esim. tasapainoharjoittelu, mielikuvaharjoittelu, lihaskuntotreeeniä jumppapallon kanssa, ohjevideot YouTubesta (sieltä löytyy paljon tietoa ratsastukseen liittyen!) ja tietysti ratsastus ja sen kuvaaminen, jotta näen ulkoapäin mitä minä teen siellä satulassa.
Olen huomannut näillä edellisillä tunneilla, että oma kuntoni on huonontunut aika rajusti. En jaksa edes keventää ja vatsalihakset ovat ratsastuksista seuraavina päivinä ihan kipeät. Taukoa on ollut liikunnasta kesän ajan terveyssyiden vuoksi ja tässä on tulos. En siis harrastanut lihaskuntoa enkä lenkkeilyä kesälomalla, mutta yllätyin, että ero on näin huomattava. Aion lisätä vähän siis liikuntaa itselleni, jotta jaksaisin ratsastaa.
Kylläpäs tuli tekstiä ja aika negatiivista. Mutta onhan näitäkin joskus kerrottava. Nämä ongelman ovat olleet aika kauankin minulla, mutta nyt olen päättänyt, että itseni syyttämisen sijaan voisin yrittää saada selville mitä tein väärin, mitä voisin tehdä asialle ja mitä en saa tehdä ratsastaessani.
Täytyy tässä vaiheessa tunnustaa, että kyllä vähän säikähdin, miten ratsastustaitoni murtuivat yhdessä tunnissa. Aiemmilla tunneilla nimittäin luulin, että oli edistynyt (ehkä olinkin),
On totta, että ratsastus pitää ihmisen nöyränä ja tällaiset epäonnistumiset kuuluvat siihen. Haluan vielä painottaa, että vika ei missään tapauksessa ollut Wandan vaan minun, mutta onhan asioilla hyvätkin puolensa, sillä tästähän oppii kun vain on kärsivallisyyttä harjoitella.
-Annika-
p.s. Kuvat, joita yritin laittaa edelliseen postaukseen eivät tulleet ja epäonnekseni puhelimeni hajosi viime viikolla enkä voi laittaa niitä siihen ennen kuin saan puhelimeni korjattua.
p.p.s. Tosiaan nyt vasta huomasin, että olin unohtanut kirjoittaa tätä tuntia edeltävästä Artun tunnista, mutta jos ehdin, kirjoitan siitäkin :)
