sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Midnight Magic&Ritmo

Hello again!

Ja hyvää kesälomaa kaikille!

Ainakin minulle on todella tullut tarpeen kesäloma, olen jo käynyt ties kuinka monta kertaa jo rannalla uimassa, yökylässä, lenkkeillyt ja telttaillut. Mutta parastahan on tietty ollut ratsastus, sillä olen saanut uuden lempparin hevosten joukosta, Mikon.

Päätin nyt kirjoittaa tuntien sijaan hevosista ja asioista, joissa olen kehittynyt ja joissa minulla on vielä harjoiteltavaa, näin ihan vaihtelun vuoksi.

Mikko eli Midnight Magic on suklaanruskea hoikka poni, jolla on valkoinen tähti päässä ja ainakin takajaloissa sukat. Mikko on noin 15-vuotias Newforestin poni, siis ruuna. Luonteeltaan poni ei ole ihan sitä, miltä se päällepäin saattaisi näyttää (eli siis pienten lasten silittelyponi), ehei. Mikko on herkkä ja tarkka siitä kuka koskee ja mihin ja osaa kyllä testata hoitajaansa. Ratsastaessa Mikko kuuliainen ja reipas, innostuu herkästi esteistä ja laukkaamisesta. Ei ole kuitenkaan sellainen, joka ei kuuntele pidätteitä. Minulle on joskus vaikeaa saada Mikko kääntymään, kun unohdan käyttää ulkoapuja ensin. Se on yksi niistä asioista, joissa haluaisin kehittyä. Istuntaan Mikko vastaa tosi hyvin, sillä laukassa täytyy istua takaa tosi hyvin, jotta poni pysyy kuosissa. Laukka on tosin aivan upea, pehmeä ja keinuva, kyllä tykkään! <3

Ritvasta en ole varmaan vielä kertonut (tai ehkä olen, en muista), mutta kerronpa kuitenkin. Ritva eli oikealta nimeltään Ritmo on kulomusta noin 12-vuotias eestinhevostamma. Säkäkorkeutta Ritvalla on 147 cm eli ei ihan hevosen kokonen virallisesti :D Ritva on karsinassa ihana, rauhallinen, vaikkakin tunnille lähettäessä sitä tympii lähteä taas (Mikkoa myös!! :D). Ritva tekee kaiken paljoa kyselemättä kun ollaan karsinassa. Ratsailla Ritva on ehkä vähän vaikeampi kuin se näyttää. Voisin lisätä tähän väliin, että monestihan se niin on. Mutta kuitenkin, Ritva on reipas, mutta pohkeella ratsastettava. Ulkoapujen kanssa pitää olla tarkkana, myös Mikon kanssa. Ohjaustuntuma on yleensä tosi pehmeä ja Ritva myötää helposti niskastaan. Rytmin ja aktiivisuuden kanssa minulla on yleensä Ritvan kanssa ongelmia, joskus se vain lipsuu. Ritva on kyllä myös nokkela, joten se osaa kokeilla ratsastajaansa, varsinkin erilaisilla kiemuraisilla tehtävillä. (Koettu on... :D) Tykkään myös Ritvan laukasta, sekin nostaa laukan hyvin, kuten Mikkokin. Oikein miellyttävä poni kuitenkin kokonaisuudessaan. <3

Kehitysaskeleita (en siis tee näitä täydellisesti, mutta olen siis vain kehittynyt omasta mielestäni näissä): Laukannosto, laukassa istuminen, hiukan hiukan kärsivällisyys :DD, jalkojen myötääminen hevosen liikkeitä ja ehkä koko kropankin. Tähän on varmaan jotain pientä tai suurenpaa lisättävää, mutten nyt satu vain niitä muistamaan. Ehkä asenne yhteistyön muodostamiseen erilaisten hevosten kanssa?
Totta. Kuva googlesta
Kehitettävää: Keskellä istuminen kulmissa, taivutukset, ulkoavut (ulko-ohja ja ulkopohje), kireiden lihasten reuntouttaminen, jännityksen rentouttaminen varsinkin ennen tuntia. kun se joskus yltyy vähän liikaa. Johtuu varmaan siitä, ettei minulla ole muuta ohjelmaa päivälle, kuin ratsastus, joten mietin koko ajan ratsastusta ja sitä mitä tunnilla tai sitä ennen voisi tapahtua. Nyt kun kirjoitan tuon, se tuntuu ihan naurettavan pieneltä asialta. Lisäksi rytmi sekä tasainen, joustava ja pehmeä kuolaintuntuma. Haluaisin myös oppia käyttämään pohjeapuja tehokkaasti, siis niin, että pohjeavun toimivuus säilyy läpi tunnin, eikä hevonen/poni turru pohkeelle tunnin loppua kohden. Istunta, se on minulle luultavasti ikuinen kehitettävä asia, en oikeastaan vielä tiedä millainen sen pitäisi käytännössä olla, mutta luultavasti hevosen/ponin liikkeitä myötäilevä, vakaa ja tarvittaessa tiivis. Asentoa voin aina parantaa, tähän voisi auttaa peili. Olen tätä aina miettinyt, ehkä minun pitäisi antaa palautetta (ei negatiivisessa mielessä, vaan siksi, että ratsastajat voisivat nähdä virheensä asennoissa ja korjata ne, jotta he kehittyisivät hyvin ratsastajana). Kanna kädet, kantapäät alas, katse eteen/minne matka, selkä suorana (ei kumarana tai notkona), kyynärpäät 90 asteen kulmassa, joista menee kädet suorassa linjassa ohjien kanssa hevosen suuhun, ranteet suorana, kantapäiden, takamuksen ja pään kautta kulkee suora linja, varpaat osoittavat suoraan eteen (tämä!!), jalat kietoutuvat hevosen ympäri, mutteivät purista, alapohje on paikallaan lähellä hevosen kylkeä, reidet ovat rennot ja myötäävän hevosen liikkeitä, vatsalihakset tukevat ratsastajan kehoa, napa kohti selkärankaa, hengitys, koko keho on siis jäntevä eli niin rento kuin voi, muttei menetä tasapainoaan ja on nopea apujen kanssa. Lisäksi puolipidätteet,pohkeenväistö, keho suoraan liikkeissä, tiet sekä vielä toistamiseen apujen nopeampi käyttö niin, että olen hevosta ennen korjaamassa virhettä, joka on luultavimmin tulossa. Lisäksi apujen käyttäminen tasapainossa, erityisesti suoran tien ratsastuksen lisäksi myös kulmissa ja käännöksissä. Ja aktiivisuus. Näitähän kyllä löytyy, kun niitä etsii! :)

Huomasin, että taitavat ratsastajat ovat vakaita ja ratsastavat aina hevosta ja sitä ratsastuskertaa yksilöllisesti. Eli he siis ottavat asioita huomioon paljon ja ovat valmiita kehittymään koko tunnin ajan yhteistyötä hevosen kanssa, eivätkä luovuta. He osaavat nauttia tästä. Minä yritän pitää tämän mielessä.

Näyttää siltä, että minulla on vielä paljon edessä, ehkä voi olla jonkun mielestä vähän lannistavaa, mutta uskokaa tai älkää, olen sitäkin innoissani jatkamaan. En aio lopettaa näin rakasta harrastusta. <3
They do. Kuva googlesta

- Annika-

ps. Kirjoittamistahan tuota näyttää syntyvän, ja minulla olisi vielä kuviakin ja ehkä niitä viedoitakin, kunhan saisin aikaiseksi laittaa ne koneelle. Sitten kun minulla on aikaa ja energiaa. Niin usein kuultua, vai mitä? Jos kuitenkin haluat nähdä edes yhden kuvan jostakin tunnista, minulla on Instagramissa käyttäjä nimeltä annikaa00. Voit seurata minua siellä, jos tykkäät.