torstai 29. elokuuta 2013

Olin toissapäivänä ratsastamassa ja menin Pricellä. :)



Saavuttiin tallille n. viiden aikaan. Kävin katsomassa listasta kellä menen ja en ollut kovin innoissani kun listasta paljastui Price.
Mua vähän jännitti, koska olin mennyt Pricellä kaksi kertaa ja kummallakin kerralla oon tippunu.
Price oli jo varustettu ja mentiin sitten kentälle.
Mentiin alkukäynnit ja sitte piti pysähtyä paikoilleen.
Yllätyin, kun Price pysähtyi niin helposti.
Seuraavaksi piti pysähtyä aina valopylväiden ja katsomon kohdalle. Pysähtymispaikkoja oli siis yhteensä viisi.
Se tehtävä onnistui ihan hyvin, mutta välillä Price alkoi kiemurtelemaan mikä oli kyllä minun vika kun en keskittynyt tarpeeksi.
Kerran piti käyä Sarin luonaki ko se näytti että miten sitä raippaa annetaan :D
Vaihettiin suunta ja jatkettiin seuraavaan tehtävään.
Alotettiin kevyen istunnan harjoittaminen.
Ensin meijän piti näyttää vaan Sarille kevyt istunta ja sitte alettiin ravaamaan kevyessä istunnassa.
Lyhyet sivut käveltiin aina.
Vaihettiin suunta täyskaarrolla ja nyt alettiin laukkaamaan.
Price oli siihen mennessä mennyt ihan ok hyvin, mutta välillä se ei totellut.
Tehtävä oli tämä:
Käyntiä lyhyeen sivuun asti. Lyhyen sivun alussa nostettiin ravi ja ravattiin kevyessä istunnassa.
Lyhyen sivun lopussa nostettiin laukka ja laukattiin kevyessä istunnassa.
Mua pelotti että se alkais pukittelemaan ja kevyessä istunnassa voisin tippua helpommin. :)
Mutta yritin keskittyä ratsastamiseen.
Ensimmäinen laukkapätkä meni aika huonosti.
Se ei nostanut heti laukkaa, mutta sain sen kumminkin nostettua jossain vaiheessa. Sitte se yhtäkkiä juoksi keskelle. En meinannut tippua.
Seuraava laukkapätkä meni paljon paremmin!
Laukka nousi melkein heti ja Price laukkasi ihan kiltisti.
Oma kevyt istunta saattoi olla aika kaunista katsottavaa. :D
Laukattiin vielä pari kertaa ja vaihettiin suunta.
Tässä suunnassa tehtiin sama tehtävä.
Price meni kokoajan paremmin ja se oli aivan ihana varsinkin viimeisillä pätkillä! <3
Sitte ravattiin keventäen pari kierrosta muistaakseni ja sitte loppukäynnit.
Jäi aivan mahtava fiilis tunnista ja mua ei yhtään haittais jos menisin Pricellä seuraavallakin tunnilla! :)

Price oli niin ihana! ♥

tossa listassa lukkee että Annika ja Price vaikka oon kyllä Venla :D




      
Hopo ♥
Emppu otti Hoposta kuvia ko meijän blogissa ei oo paljo yhtään kuvaa siitä :)








I love you, Price ♥






Rosen varsa :)





-Venla-

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Price

Kirjotan viime tunnista nyt lyhyen postauksen,
jos ei kiinosta, niin kannattaa jättää lukematta. (en muista paljoakaan tunnista)

Price meni ihan hyvin, välillä sekoili kentän keskellä jotain, mutta suurinpiirtein hyvin. Käynti oli vähän laiskaa ja minun piti muistutella sitä raipalla. Ravissa piti mennä niin lujaa kun vain pystyi mennä. Price meni siinä vaiheessa tosi hyvin (ravasi jopa lätäköstäkin :D) mutta laukka meni jotenkin niin päin ... Price testasi ja veti pään alas ja pukitteli, no jaa pukittelu oli minun syytäni, koska pohkeeni ovat joskus liian takana(eikä Price tykkää siitä) mutta onneksi oli pari onnistunuttakin :)

Pitää nyt mennä, moikss!

-Annika-

maanantai 26. elokuuta 2013

Kuvia Annikasta ja Pricestä :)






Minä meen muuten huomenna ratsastaan nii vähän siisti! En oo ratsastanu pitkään aikaan nii nyt pääsen. :D

-Venla-

torstai 22. elokuuta 2013

A&P 20.8

Annika oli tiistaina ratsastamassa ja siitä video. :)

Muistakaa HD!

-Venla-

perjantai 9. elokuuta 2013

Prinssi♥

Lempihevoseni Prinssi oli lähtenyt tallilta, en tiedä miksi, mutta ajattelin nyt tehdä erikoispostauksen Prinssistä. Olisin laittanut videon tähän väliin, mutta se ei suostunut menemään.

Laatu ei ole parhaimmillaan :(
Prinssi oli kiltti ja rauhallinen, tosin karsinassa se ei aina ollut parhaimmillaan (joskus puri tai potki) mutta ratsastaessa erittäin opettava. Prinssi oli myös tosi laiska, joten sai ratsastaa paljon että sai sen kulkemaan reippaasti ja nätisti.


Aloittelijoille Prinssi oli tosi kultainen, se ei tehnyt mitään yllätyksiä kenellekään.
Eräs ainutlaatuinen kerta, kun minulla tippui laukasta raippa, Sari antoi sen minulle ja nostin laukan. Siitäpäs Prinssi sai sätkyn ja otti kunnon loikan vauhdilla eteenpäin, oli onni etten pudonnut ja nauran vieläkin tapahtuneelle :D En ole vieläkään nähnyt ensimmäistäkään ratsastajaa joka olisi tippunut Prinssiltä.


Aina tunnilla odotin eniten laukkaamista, se oli Prinssillä niin tasaista(hmm, johtuisikohan siitä että se meni niin laiskasti? :D) ja koska sitä oli laukassa niin helppo hallita. Prinssillä oli joskin huono maine tallien keskuudessa koska sitä piti väistellä jos sitä talutti. Itse en siitä välttänyt, mutta tykkäsin paljon hevosesta vaikka se ei aina näyttänyt hyvää puoltaan! <3

♥ I will miss you ♥

-Annika-

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kesätunti Azizalla +uudet saappaat :)

Heii!
Olin ratsastelemassa ja harjoiteltiin enimmäkseen samoja asioita mitä viime kerralla.
Sen verran voin kertoa että meni melkein paremmin kuin koskaan, hevosen pyöristäminen ja taivutus onnistuivat hienosti, mutta ei todellakaan täydellisesti.
Laukassa Aziza lähti monesti kiihdyttämään, mutta oma vikani, miksi itse jännityin.





Aziza<3
Tykkäsin tosi paljon saappaista, suosittelen kaikille!

-Annika-