Moi vaan!
Taas lauantaina kävin ratsastelemassa ja meni.. ihan hyvin (muutamaa epäkohtaa lukuunottamatta).
Sain ratsastaa Nellillä ja ihan iloinen olin vaikka jännittikin edellisen vähän vilkkaamman tunnin jälkeen.
Nelli oli vähän ärtyisällä päällä kun keskeytin sen syömästä ja tulin vain kyselemättä harjaamaan. Pitäisi ehkä antaa hevosen tulla itse tervehtimään mutta unohdin silloin tämän.
Sain kuitenkin varusteet päälle ja ponin talutettua maneesiin vaikka se levottomana nyki päätänsä.
Tunti aloitettiin ihan normaalisti verryttelemällä ja tekemällä pysähdyksiä ja voltteja. Rehellisesti sanoen en tehnyt tarpeeksi voltteja ja sitten alettiinkin jo ravaamaan.
Tehtiin komikaarisessa kiemuraurassa ravissa taivutuksia sisään. Tässä kohtaa tuli sitten ongelma. Nelli kyttäilee herkästi suuntaan jos toiseen enkä aina tiedä, pelleileekö se vai säikkyykö se oikeasti. Oikeastaan sillä ei ole niinkään väliä, koska pitäisi saada hevonen keskittymään aivan muuhun asiaan kuin auringonvalon aiheuttamaan varjoon :D
Nelli ei siis halunnut mennä maneesin toiseen päätyyn muuta kuin toisen hevosen perässä tai ajettuna sinne. Oma moka se ehkä on kun en osaa aina olla kovin aktiivisena ja oma-aloitteisena ratsastamassa hevosta niin että sen mielenkiinto säilyy. Ainahan samat asiat eivät toimi samoihin hevosiin, mutta niitä voi kokeilla.
Musta tuntuu että Nellin kanssa pitäisi tehdä vaikka niitä voltteja, taivutuksia ja pohkeenvästöjä että se unohtaisi pelleilyn ja keskittyisi. Ja jos se ei halua mennä toiseen päätyyn niin tekee muuta toisessa päässä ja hiljalleen viedä hevosta toiseen päätyyn. Eikä pakottaa sitä suoraa ongelmaan ja taistelemaan kuka määrää suunnan(kuten minä tein)
Täytyy sanoa että jännitin myös menemistä maneesin toiseen päähän, koska pelkäsin että Nelli lähtee käsistä ja tipun. Mutta mitä sitten vaikka tippuisin? Nousen ylös, otan ponin kiinni ja nousen takaisin selkään ja jatkan ratsastamista(ellei mitään käy). Ja miksi pelätä tippumista tai epäonnistumista? eihän siitä muuta kuin opi.
Monesti tulee mieleen että miksi edes ratsastan(jos epäonnistun pahasti), enhän ole edes kovin hyvä. Ja menetän hermoni joskus jos joku ei onnistu millään.
No tottakai ratsastan! Ratsastus on haastavaa mutta palkitsevaa. Hevoset ovat meidän peilikuviamme, ne opettavat meitä tavalla tai toisella. Ratsastus on mun mielestä tosi opettavainen laji, enkä jätä ratsastusta tai hevosia yhden tunnin takia :D
-Annika-
Taas lauantaina kävin ratsastelemassa ja meni.. ihan hyvin (muutamaa epäkohtaa lukuunottamatta).
Sain ratsastaa Nellillä ja ihan iloinen olin vaikka jännittikin edellisen vähän vilkkaamman tunnin jälkeen.
Nelli oli vähän ärtyisällä päällä kun keskeytin sen syömästä ja tulin vain kyselemättä harjaamaan. Pitäisi ehkä antaa hevosen tulla itse tervehtimään mutta unohdin silloin tämän.
Sain kuitenkin varusteet päälle ja ponin talutettua maneesiin vaikka se levottomana nyki päätänsä.
Tunti aloitettiin ihan normaalisti verryttelemällä ja tekemällä pysähdyksiä ja voltteja. Rehellisesti sanoen en tehnyt tarpeeksi voltteja ja sitten alettiinkin jo ravaamaan.
Tehtiin komikaarisessa kiemuraurassa ravissa taivutuksia sisään. Tässä kohtaa tuli sitten ongelma. Nelli kyttäilee herkästi suuntaan jos toiseen enkä aina tiedä, pelleileekö se vai säikkyykö se oikeasti. Oikeastaan sillä ei ole niinkään väliä, koska pitäisi saada hevonen keskittymään aivan muuhun asiaan kuin auringonvalon aiheuttamaan varjoon :D
Nelli ei siis halunnut mennä maneesin toiseen päätyyn muuta kuin toisen hevosen perässä tai ajettuna sinne. Oma moka se ehkä on kun en osaa aina olla kovin aktiivisena ja oma-aloitteisena ratsastamassa hevosta niin että sen mielenkiinto säilyy. Ainahan samat asiat eivät toimi samoihin hevosiin, mutta niitä voi kokeilla.
Musta tuntuu että Nellin kanssa pitäisi tehdä vaikka niitä voltteja, taivutuksia ja pohkeenvästöjä että se unohtaisi pelleilyn ja keskittyisi. Ja jos se ei halua mennä toiseen päätyyn niin tekee muuta toisessa päässä ja hiljalleen viedä hevosta toiseen päätyyn. Eikä pakottaa sitä suoraa ongelmaan ja taistelemaan kuka määrää suunnan(kuten minä tein)
Täytyy sanoa että jännitin myös menemistä maneesin toiseen päähän, koska pelkäsin että Nelli lähtee käsistä ja tipun. Mutta mitä sitten vaikka tippuisin? Nousen ylös, otan ponin kiinni ja nousen takaisin selkään ja jatkan ratsastamista(ellei mitään käy). Ja miksi pelätä tippumista tai epäonnistumista? eihän siitä muuta kuin opi.
Monesti tulee mieleen että miksi edes ratsastan(jos epäonnistun pahasti), enhän ole edes kovin hyvä. Ja menetän hermoni joskus jos joku ei onnistu millään.
No tottakai ratsastan! Ratsastus on haastavaa mutta palkitsevaa. Hevoset ovat meidän peilikuviamme, ne opettavat meitä tavalla tai toisella. Ratsastus on mun mielestä tosi opettavainen laji, enkä jätä ratsastusta tai hevosia yhden tunnin takia :D
-Annika-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti