Heippa vaan!
Eli kyllä, olen saanut uuden työn ja se onkin sitten tallitöitä! Minusta on aivan ihana käydä sillä tallilla, siivota karsinoita, laittaa rehut ja heinät, tuoda hevosia sisään ja ulos ja kaikkea muuta kivaa. Voin käydä tallilla muutenkin ja hoitaa tai käsitellä hevosia muutenkin! Olen niin onnellinen, että yksi pienistä toiveistani on toteutunut! <3
Sain uutta inspiraatiota blogistani, ja nyt tuntuu, että jaksan kirjoittaa paljon asioita tänne. Haluan avautua oikein ratsastuksesta ja tehdä muutakin kuin lukioa. Päätin postata aina sunnuntaisin tänne jotain, ja useamminkin, jos vain ehdin ja riittää ideoita :)
Nyt on siis ehkä sellainen tunne, että tästä blogista tulee minulle energiaa, eikä se vain sitä vie. Koen myös hyväksi, että kirjoittelen tänne paljon, sillä silloin äidinkieleni paranisi.
En tiedä miksi, mutta joskus ratsastus alkaa pelottamaan tai ahdistamaan ja jos ajattelen näin, yhtäkkiä ratsastus on maailman ihaninta. Jälkimmäinen on totta, sitä se on kun pääsee istumaan hevosen selkään, pomppimaan ravissa ja tuntemaan, että on jonkun kanssa, tekee jotain. Huh, nyt tuntuu paremmalle, kun kerran sanoi ääneen, että kyllä se ratsastuskin joskus stressaa. Uskon, että ratsastuksessa eniten inhottaa oma tunne siitä, ettei ole onnistunut. Hevonenhan voi juosta vaikka kiitoravia ja minusta voi tuntua, että nyt menee hyvin, hienoa. Sehän on vaan omista tunteista kiinni. Pelkään, että petyn omaan ratsastukseen tai en ikinä opi ja teen virheitä uudelleen ja uudelleen.
Oikeasti on niin kiva kirjoittaa pitkästä aikaa. Miksi koskaan edes lopetin tämän? Ehkä vain sen takia, että joskus minulle tulee inspiraatiota taas tähän! On kuin olisin hukannut monta vuotta ja kuukautta elämästäni istumalla vain kotona tekemättä yhtään mitään muuta kuin opiskelua. Haluaisin tehdä videoita matkoilta, kesältä, talvelta, ratsastuksesta, tallilta, kotoa, koulusta, mistä vaan! Ja kaikenlaisia projekteja ja muuta.
En tiedä, enkä muista, mistä tunnista olen viimeksi kirjoittanut, mutta nyt otan ehkä tavoitteeksi sen, etten pakota ikinä kirjoittamaan tunnista, jos siltä tuntuu. Kuitenkin kirjoitan, kun täällä niitä inhottaviakin asioita saa purettua ja siten ehkä keksittyä niihin ratkaisut. Tässä vaiheessa tulee mieleen tämä lause, jonka luin eräästä hevoskirjasta:
"Älä pyri täydellisyyteen, vaan iloitse kehittymisestä, se pitää inhimillisenä"
Tämä on enemmän kuin totta! Ratsastus on niin mukavaa, kun siihen saa paneutua ja uppoutua oikein kunnolla. Siitä ei kannata stressata tai murehtia, se ei ehkä auta. Jos kuitenkin niin käy, voi vain huokaista ja ajatella, että tähän ei sitä tarvita, vaan energiaa ja aivoja. Siitä voi olla innoissaan, ja ajatella, että mitä kaikkea harrastus voi sinulle antaa! <3
Viime tunnit ovat suurimmaksi osaksi hyvin. Olin aivan yllättynyt, kun Tepa oli yllättävän reipas. Tallissa Tepa oli kyllä ihana rauhallinen itsensä, harjaus ja varustus meni hienosti. Kiinniotosta se ei tykkää, kun se tajuaa, että täytyy mennä töihin. Mutta kumma kyllä, se ehkä on oppinut, että tunnista pääsee helpoiten tottelemalla. Minun ei tarvinnut käyttää raippaa lähellekään niin monesti kuin aikaisemmin!
Voihan se ollakin, että minä olen ratsastajana kehittynyt tai en enää stressaa niin paljon ratsastuksesta, niin Tepakin lähti mukaan ratsastukseen :)
Tosiaan olen myös ratsastanut Kallellakin ja Aapolla taas kerran. Kallella taisin ratsastaa jo ennen Tepaa :D
Kallen tunnilla tosiaan kävi pikkuinen joukkoryntäys, kun Nelli säikähti jotain toisessa päädyssä ja sen ohikiitävän pienen hetken kun muut olivat vielä päädyssä tajusin, että nyt lähtee muutkin. No kyllähän ne lähtikin ja Kallekin yritti saada minut selästä, hyi hyi! :D
Minua on alkanut taas huolestuttamaan, miten hevosta harjataan oikeaoppisesti. Tietysti olen harjannut hevosia jo vuosia, mutta ei se silti tarkoita, että teen sitä oikein. Monesti, esim. tälläkin kerralla Kalle ja Mikko (yksi poni tallilta, Midnight Magic) luimistivat kun harjasin niitä mahan alta. Olen aika laiska, kun en millään ole saanut aikaiseksi mennä millekään hevosenhoitokursille, missä kerrotaan ihan hevosen anatomiaa ja oikeaoppista harjausta.
Kallen ratsastus meni muuten tosi hyvin, vaikka se sitten myöhemmin innostuikin vähän laukassa. Aapo nyt on aina ihana, väistää aina sisäpohjetta kiltisti, on karsinassa niin ihana, kuuliainen ja herkkä, suoranainen herrasmies! Laukassa se tosin taas otti hirveän kovat vauhdit viimeisillä nostoilla. Pidätteet eivät kyllä silloin auta, istuminen auttaa enemmän ja hengitys sekä ympyrät. Välillä mua ärsyttää, kun opettaja neuvoo hidastamaan, mutta itse en vain saa sitä hevosta pysähtymään.
Mitä ihmettä voin tehdä?
Täytyy vain antaa itselle aikaa oppimiseen. Hiljaa hyvää tulee.
Nyt tämän superpitkän tekstin jälkeen voisin todeta, että olen todella kova pelkäämään epäonnistumista, vaikka siitä usein puhunkin. On silti ihanaa, vaikka tunti menisi penkin alle, hoitaa hevosta, itkeä, halata hevosta ja jutella sille, vaikka miten tunti olisi mennyt.
- Annika-
Eli kyllä, olen saanut uuden työn ja se onkin sitten tallitöitä! Minusta on aivan ihana käydä sillä tallilla, siivota karsinoita, laittaa rehut ja heinät, tuoda hevosia sisään ja ulos ja kaikkea muuta kivaa. Voin käydä tallilla muutenkin ja hoitaa tai käsitellä hevosia muutenkin! Olen niin onnellinen, että yksi pienistä toiveistani on toteutunut! <3
 |
| Googlesta, mutta ihana kuva onkin! |
Nyt on siis ehkä sellainen tunne, että tästä blogista tulee minulle energiaa, eikä se vain sitä vie. Koen myös hyväksi, että kirjoittelen tänne paljon, sillä silloin äidinkieleni paranisi.
En tiedä miksi, mutta joskus ratsastus alkaa pelottamaan tai ahdistamaan ja jos ajattelen näin, yhtäkkiä ratsastus on maailman ihaninta. Jälkimmäinen on totta, sitä se on kun pääsee istumaan hevosen selkään, pomppimaan ravissa ja tuntemaan, että on jonkun kanssa, tekee jotain. Huh, nyt tuntuu paremmalle, kun kerran sanoi ääneen, että kyllä se ratsastuskin joskus stressaa. Uskon, että ratsastuksessa eniten inhottaa oma tunne siitä, ettei ole onnistunut. Hevonenhan voi juosta vaikka kiitoravia ja minusta voi tuntua, että nyt menee hyvin, hienoa. Sehän on vaan omista tunteista kiinni. Pelkään, että petyn omaan ratsastukseen tai en ikinä opi ja teen virheitä uudelleen ja uudelleen.
En tiedä, enkä muista, mistä tunnista olen viimeksi kirjoittanut, mutta nyt otan ehkä tavoitteeksi sen, etten pakota ikinä kirjoittamaan tunnista, jos siltä tuntuu. Kuitenkin kirjoitan, kun täällä niitä inhottaviakin asioita saa purettua ja siten ehkä keksittyä niihin ratkaisut. Tässä vaiheessa tulee mieleen tämä lause, jonka luin eräästä hevoskirjasta:
"Älä pyri täydellisyyteen, vaan iloitse kehittymisestä, se pitää inhimillisenä"
Tämä on enemmän kuin totta! Ratsastus on niin mukavaa, kun siihen saa paneutua ja uppoutua oikein kunnolla. Siitä ei kannata stressata tai murehtia, se ei ehkä auta. Jos kuitenkin niin käy, voi vain huokaista ja ajatella, että tähän ei sitä tarvita, vaan energiaa ja aivoja. Siitä voi olla innoissaan, ja ajatella, että mitä kaikkea harrastus voi sinulle antaa! <3
Viime tunnit ovat suurimmaksi osaksi hyvin. Olin aivan yllättynyt, kun Tepa oli yllättävän reipas. Tallissa Tepa oli kyllä ihana rauhallinen itsensä, harjaus ja varustus meni hienosti. Kiinniotosta se ei tykkää, kun se tajuaa, että täytyy mennä töihin. Mutta kumma kyllä, se ehkä on oppinut, että tunnista pääsee helpoiten tottelemalla. Minun ei tarvinnut käyttää raippaa lähellekään niin monesti kuin aikaisemmin!
Voihan se ollakin, että minä olen ratsastajana kehittynyt tai en enää stressaa niin paljon ratsastuksesta, niin Tepakin lähti mukaan ratsastukseen :)
Tosiaan olen myös ratsastanut Kallellakin ja Aapolla taas kerran. Kallella taisin ratsastaa jo ennen Tepaa :D
Kallen tunnilla tosiaan kävi pikkuinen joukkoryntäys, kun Nelli säikähti jotain toisessa päädyssä ja sen ohikiitävän pienen hetken kun muut olivat vielä päädyssä tajusin, että nyt lähtee muutkin. No kyllähän ne lähtikin ja Kallekin yritti saada minut selästä, hyi hyi! :D
Minua on alkanut taas huolestuttamaan, miten hevosta harjataan oikeaoppisesti. Tietysti olen harjannut hevosia jo vuosia, mutta ei se silti tarkoita, että teen sitä oikein. Monesti, esim. tälläkin kerralla Kalle ja Mikko (yksi poni tallilta, Midnight Magic) luimistivat kun harjasin niitä mahan alta. Olen aika laiska, kun en millään ole saanut aikaiseksi mennä millekään hevosenhoitokursille, missä kerrotaan ihan hevosen anatomiaa ja oikeaoppista harjausta.
Kallen ratsastus meni muuten tosi hyvin, vaikka se sitten myöhemmin innostuikin vähän laukassa. Aapo nyt on aina ihana, väistää aina sisäpohjetta kiltisti, on karsinassa niin ihana, kuuliainen ja herkkä, suoranainen herrasmies! Laukassa se tosin taas otti hirveän kovat vauhdit viimeisillä nostoilla. Pidätteet eivät kyllä silloin auta, istuminen auttaa enemmän ja hengitys sekä ympyrät. Välillä mua ärsyttää, kun opettaja neuvoo hidastamaan, mutta itse en vain saa sitä hevosta pysähtymään.Mitä ihmettä voin tehdä?
Täytyy vain antaa itselle aikaa oppimiseen. Hiljaa hyvää tulee.
Nyt tämän superpitkän tekstin jälkeen voisin todeta, että olen todella kova pelkäämään epäonnistumista, vaikka siitä usein puhunkin. On silti ihanaa, vaikka tunti menisi penkin alle, hoitaa hevosta, itkeä, halata hevosta ja jutella sille, vaikka miten tunti olisi mennyt.
- Annika-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti