maanantai 23. heinäkuuta 2018

Taukoa ratsastuksesta

Moi!

On siitä kyllä pitkä aika kun viimeksi kirjoitin. Tosiaan koko lukion kakkosvuoden kävin melkein säännöllisesti ratsastamassa. Olihan se kyllä loistava vuosi, täytyy sanoa!

Mutta asiaan, nyt kesäloman on ollut taukoa ratsastuksesta. On ollut aika masentavaa, etten pääse ratsastamaan, koska ratsastus on mielettömän piristävää. Ratsastuksen aikana kun unohtaa kaikki muut asiat, mitä ihminen voi elämänsä aikana ajatella.

Kävin tosiaan hakemassa tavaroita tallilta pestäväksi (jotka kyllä vieläkin odottavat pesua :D) ja siellä iski kamala ratsastuskuume. En oikeastaan pidä tauoista, sillä silloin ehtii unohtaa niin monia asioita. Pari juttua on kuitenkin jäänyt mieleen viimeisiltä tunneilta. Niitä ovat:

- istunta keskellä satulaa
- tasainen, pehmeä, joustava tuntuma hevosen suuhun
- selkä suorassa, ei notkolla
- kädet täytyy kantaa, eikä ohjista saa ottaa tukea
- kevennys pitää ajatella ikään kuin ratsastaisi ilman ohjia
- kevennys lähtee reisistä
- alapohje pysyy paikallaan, jos polvi joustaa ja keventää reisien avulla
- vatsalihaksilla ja katseella pysäytetään ensisijaisesti hevonen
- ulko-ohja on tärkeä taivutettaessa
- väistäessä ei saa nojata eteen
- laukannostossa ei saa pumpata, vaan antaa hevosen/ponin tehdä työ
- varpaiden pitäisi osoittaa sinne minne on matka
- esteillä täytyy katsoa esteen yli
- laukannostossa ulommaisen jalan polvi on polvituessa kiinni ja kädet ovat vakaat
- laukannostoa kannattaa ajatella vain askellajin vaihtumista
- ratsastusta ei suoriteta vaan harjoitellaan ja eletään hetkessä
- taivutus kannattaa aloittaa jo ajoissa kulmissa
- taivutettaessa kulmassa kannattaa välttää katsomasta kulmaan tai maahan
- ennen laukannostoa hevosen pitää olla valppaana eli tarpeeksi aktiivinen ja pitää tehdä puolipidäte
- puolipidätteet tehdään "kädet laatikossa", niin, että hevonen tuntee pidätteen, mutta kädet eivät liiku paikaltaan muualle
- esteen jälkeen katse siirretään heti seuraavalle esteelle
- ympyrällä sisäpohje ylläpitää hevosen aktiivisuutta
- pitää vatsalihaksilla vain riittävästi lantiota liikkeellelähdössä paikallaan
- jos hevonen ei reagoi pohkeeseen (kaksi sekuntia on pisin aika), katse nostetaan ylös maasta, jos se ei toimi, raippaa käytetään aluksi nätisti (hevoset reagoivat eri tavoin), mutta suhteellisen nopeasti, mutta voimistetaan, jos se ei toimi
- sisäohjalla myödätään, jos halutaan taivuttaa
- ulko-ohjaa ei saa heittää hukkaan kulmissa, volteilla tai muissa kääntymisissä
- käännä hevonen aika ensisijaisesti pohkeilla, katseella ja istunnalla, tuntuma pysyy samana

Tässä nyt oli vaan muutama, mutta yksi ongelmistani on istuntani. Monet opettajat ovat sanoneet, ettei lantioni pysy paikallaan ja että teen liikaa sillä. Haasteena on se, etten itse huomaa tekeväni mitään :D En tee erityisesti mitään. Jos voisin nähdä videolta, miltä näytän ratsastaessa, voisin nähdä myös sen, miten voisin korjata asian.

Tällä hetkellä odotan istuntakurssia, joka on varmasti hyvä apu tähän. Kurssi kestää 1,5 tuntia ja toivon, että saan Nellin tunnille. Nellillä en nimittäin ole ratsastanut pitkään aikaan.

Toivottavasti nähdään pian (yo-kirjoitukset ovat tuloillaan), moikka!

- Annika -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti